Kymenlaakson Protomon avajaiset saivat kiitosta

Kymenlaakson Protomon avajaisia vietettiin uudistetuissa tiloissa Kouvolan Voikkaalla 19.4. Kutsutilaisuuteen saapui noin 50 yhteistyökumppania.  Tilaisuuden aluksi Protomo - toiminnan perustaja  Petri Räsänen kertoi kansallisesta Protomo-toiminnasta.  Tilaisuuden vetonaulana oli konsultti Mato Valtonen, joka piti mukaansa tempaavan esitelmän aiheesta ”innostusta yrittäjyyteen”.  Oman videotervehdyksensä tilaisuuteen toi Voikkaan suuri poika Sami Hyypiä. Muusikko Esa Kotilainen esitti otteita Soiva Tehdas teoksestaan jonka inspiraationa ja ääninä on paperitehtaan äänimaailma.

Protomo yrittäjyysvalmennuksessa mukana olevista henkilöistä muutamalla oli mahdollisuus esitellä omia projektejaan. Jari Anttila kertoi ’Elävä joki’ -konseptistaan, jonka myötä Kuusankosken keskustan paraatirantaan on tarkoitus parkkeerata monitoimilaiva.

Toinen yrittäjyysvalmennettava Jyrki Repo taas esitteli hänen ja Mika Rissasen kehittämän Mojo Myth -konseptin joka tarjoaa uusia ulottuvuuksia soittokamojen kustomointiin.

Protomomestarien Tommi Sundströmin ja Risto Uotilan vetämä avajaistilaisuus ja uudet Protomo tilat saivat vierailta runsaasti kiitosta.

 

Ministry of employment and the economy Academic Engineers and Architects in Finland - TEK Sitra - The Finnish Innovation Fund The Federation of Finnish Technology Industries Nokia UPM AppCampus VTT - Technical Research Centre of Finland